sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Veneen peittely

Vene sai tänään peiton päälleen. Toivottavasti kestää talven tuiskut. Tänään jo löytyi ensimmäiset sateenpitäjät venekatoksesta, keskikaupungissa on vähän erilaista kuin maalla. Suuret kiitokset vaimolle avusta, pressunlevityksessä lisäkäsistä oli suuri apu. 




lauantai 21. syyskuuta 2013

Kehikon pystytys

Tänään oli talvikatoksen kaarien pystytyspäivä, koko päivähän siinä meni, kerran kaaret pääsivät kaatumaan, siitä en enää yksin jatkanut, pyysin vaimon avuksi ja sehän helpotti paljon, ei tarvinnut rampata ylös alas kaaren päitä siirtämään. Kaarista tuli aika painavat noin 23 m 19x100 lautaa ja noin 4 m 45x100 lankkua. Nyt taitaisin tehdä harjakaton pystytolpilla? 



torstai 12. syyskuuta 2013

Veneen telakointi

nään vene nostettiin vedestä ja vietiin talvitelakalle, kaarihalli alkoi valmistua, tulee aika järeä 19x100 mm laudasta. 



sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Kesän viimeinen purjehdus

Kesän "koepurjehdukset" on purjehdittu. Kävin vajaa 20 kertaa kokeilemassa venettä, yksin ja kavereiden kanssa. Yksinkin venettä on aika helppo käsitellä. 

Hienosti on veneilyasiat Tampereen kaupungilla järjestetty, talvisäilytyspaikka järjestyi keskeltä kaupunkia, kilometrin matka kotoa, Eteläpuistosta. Verstastilan sain vuokrattua  myös keskeltä kaupunkia, on saman talon kellarissa missä asumme. Uskomatonta, toivon vielä ettei tämä ole unta ;) 

Veneen talvisäilytyskatoksessa päädyin kaarihalliin, ruuvit ja puutavara tilattu ja vapaapäivä sovittu jolloin vene siirretään talvisäilytyspaikalle, ruuvataan kaaret kasaan ja nostellaan kaaret ja pressu paikoilleen... 

Suuret kiitokset O-J:lle avusta maston laskussa.