perjantai 3. heinäkuuta 2015

"Plotteri"

Hankin iPadille vedenpitävän suojan, telineen ja laitoin sen RAM-mointilla kiinni laipioon, toimii kohtuullisen hyvin.

On mahdollista säätää iPad sopivaan asentoon.


sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Uusi jääkaappi

Jääkaapin kylmäkoneikko alkoi polttamaan sulaketta, johdoista ei löytynyt vikaa niin seuraavat vikakohteet ovat kompressori jumissa tai invertteri rikki.

Pienen harkinnan jälkeen tilasin uuden kompressori ja höyrystinpaketin mallia Waeco CU-55 ja höyrystin VD-01.

Uusi paikka koneikolle löytyi tiskialtaan alla olevasta kaapista. Aikaisemmin kylmälaite oli hellaan vieressä. Termostaatin laitoin samaan paikkaan kuin vanhakin, kylmäboksin yläpuolella olevassa liukuovellisessa kaapissa. 

Sähköt on tarkoitus vetää suoraan akulta niin että termostaatilla ohjataan onko kylmälaite päällä vai ei.

Huomenna kiinnitykset ja kytkennät.




keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Vene veteen

Vene sai maanantaiaamuna vettä kölin alle, masto piti nostaa illalla mutta ei onnistunut ja taitaa vielä siirtyä vappupäivälle. Uuden pilssipunpun kanssa oli pientä ongelmaa, onneksi vene ei vuotanut kovin paljon. Puuveneen lasku ja reissutyöt ovat huono yhdistelmä, onneksi kaikki näyttää olevan kunnossa. Täytyy vielä hankkia toinen pumppu kaiken varalta. 

Nostin maston veneen päälle yksin, ihan hyvä suoritus, no silloin oli vielä kehikko veneen päällä ja maston sai siihen kiinni kun toista päätä nostin ylemmäs. Sini Järvinen on hoitanut veneen nostot ja laskut hyvin, ammattitaidolla ja ovat olleet paikalla sovittuna aikana. 



sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Kevättöitä

Lämmintä odotellessa tein sähkötöitä, uusin kytkinpaneelin ja merkkasin johdot, laitoin lokin ja kaiun paikoilleen, tästä jatketaan kesällä sisävalojen asennuksella.

Eilen oli kevään lämpimin päivä noin 14 astetta lämmintä, oli hyvä päivä liimata istuinkaukaloon sovitetut listat paikoilleen, alapuolelle leveät listat ja ulkopuolelle jyrsittyihin rakoihin täytelistat. En saanut Tampereelta epoksiin saostusainetta, sellukuitua, talkkia tai muuta vastaavaa niin leikkasin vanhasta lakanasta kangassuikaleen alapuolen listoihin joihin imeytin epoksin ja ruuvasin kiinni. Osa listoista oli sen verran ahtaassa paikassa ettei ruuvaus onnistunut niin laitoin listat käsikopelolta puristimilla kiinni. Laitoin vielä veneeseen lämmöt päälle yöksi jotta epoksi ehtii kovettua. 

Eilen saivat masto, ruffin kyljet ja kannen mahonkiosat lakkakerroksen, istuinkaukalo lakataan kun liimatut listat on viimeistelty höylällä ja hiomakoneella.

Rungon laudoissa perästeevin vieressä maali ei pysy kiinni, otin irtonaisen maalin pois ja kokeilen vielä. Runkoa korjatessa laudat näyttivät hyviltä enkä niitä vaihtanut. Toivottavasti maalin irtoaminen johtuu öljystä joka on tullut huonosti pyyhittyä öljyämisen jälkeen pois.

Näyttäisi Näsijärvestä jäät lähtevän aikaisin, sulaa näytti olevan jo Santalahdesta Siilinkarille.



keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Penkkien kunnostus

Tein istuinkaukalon penkit liimaamalla mahonki laudasta levyt. Kävi niin että osa liimasaumoista ratkesi kesällä auringonpaisteessa, ilmeisesti epoksia ei ollut riittävästi liimasaumassa tai joku muu ongelma, seossuhde väärä tms. Olisi helposti voinut tehdä saumaan huulloksen jotta liimapintaa olisi tullut enemmän, kaikkea ei aina hoksaa. Nyt jyrsin lamellijyrsimellä auenneisiin saumoinin 10mmx10mm urat ja muutamaan takapään saumaan, jossa oli vain pieni ratkeaman alku, yhden terän leveydeltä, noin 4mm. Liimaan uriin listat kun teltassa lämpötila nouseen yli 10 astetta, toivotaan että onnistuu.

Kuvassan näkyvät listat ovat vaneria ja tulevat saumoihin alapuolelle, ruuvilla ja epoksilla kiinni.

Levyt olivat alapuolelta lakkaamatta, se varmaan omalta osaltaan aiheutti elämistä ja saumojen aukeamista, nyt on tarkoitun laittaa lakkaa muutama kerros myös istuinlevyjen alapuolelle.

Jos tästä jotain haluaisi oppia niin hyvä vaihtoehto olisi ollut hankkia leveä mahonkilauta ja sahata penkkilevyt siitä ilman liimasaumaa, toimi hyvin edelisessä veneessä. Toinen hyvä vaihtoehto olisi leikata levyt vanerista ja päällystää ne tiikkirimalla.



tiistai 17. maaliskuuta 2015

Uimaportaat

Talvi on loppu, kevät on tullut. Uimaportaat asensin tänään paikoilleen. Olin päättänyt että peräpeiliin uimaportaita en laita mutta siinä ne nyt ovat. Modifioin portaat Bilteman portaista. Suuret kiitokset Mikalle hitsauksesta. Kiilloituksen jälkeen ei juurikaan huomaa kromatun ja kiiloitetun happoteräksen eroa, tietenkin sopivalta eräisyydeltä katsottuna ;). Kiilloitukseen käytin kolmea laikkaa ja kolmea hiomatahnaa, karkein oli sisallaikka ja hienoin jotakin kangasta.

Kokeillaan ensin ja sitten säädetään taittuvan portaan stoppari kohdalleen.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Luukku uusiksi

Niin taas kävi, ensin tehdään ja sitä korjataan ja lopuksi tehdään uusi, toivottavasti nyt toimii. Tein ensimmäisen luukun massiivipuusta ja tuli hieno mutta valitettavasti massiivipuu elää niin paljon että aina joku kulma aukesi, luukun kansi turposi ja kutistui niin paljon että useaan kertaan halkesi.

Nyt uusi luukku on puukehys ja vaneri päälle. Vielä jos kehyksen olisi liimannut pienistä soiroista olisi sen eläminen ollut vähäistä. Nyt kehys on massiivipuuta sormiliitoksilla, toivotaan parasta.

Petsasin luukun mahonkipetsillä ja nyt on öljyäminen menneillään.