lauantai 14. syyskuuta 2024

Lakkausten uusiminen

Ulkopuolen lakkaukset olivat menneet huonoon kuntoon koska huoltolakkauksia oli jäänyt tekemättä. Päätin uusia kaikki ulkopuolen lakkaukset. Toin veneen noin kuukautta aikaisemmin telakalle. Aloitin lakkauksen poiston jo telakan rannassa, kaksi päivää meni poistaa lakat kuumailmapuhaltimella ja lastalla.

Lakan poistoa
Lakan poistoa kuumailmapuhaltimella ja lastalla

Lakat poistettu

Vene hallissa, laitoin peiton päälle jotta saan tarvittaessa lisää lämpöä lakkausta varten.


Hieman on matala työtila, korotan vielä pressua reunoilta ja konttaamalla lakkaus tehdää jokatapauksessa.








Puumastolla viimeinen purjehdus 20.8.2021

 Noin kahdeksaan vuoteen en ole päivittänyt veneen kunnostusta tänne. Salonkiin sohvan taakse korjasin sisarkaarilla muutaman kaaren kun olivat menneet poikki.  Työt ovat olleet normaalia kevät- ja syyshuoltoja. Veneen kyljet maalattu noin kolmen vuoden välein, lakkaukset jääneet välillä tekemättä ja se näkyy, öljylakka ei kestä kahta kesää ilman huoltolakkausta. 

Elokuussa 2021 purjehdittiin puuskaisessa tuulessa liian isoilla purjeilla ja maston liimaus petti ja masto pääsi taipumaan ja maston pää katkesi, se ei ollut enää täysin kunnossa vaikka oli minun korjaama. Liimasin maston päähän männyn sydänpuuta ja se oli väärä valinta, olisi pitänyt olla kuusta niinkuin muukin masto. Pettänyt maston liimaus oli myös minun korjaama eikä se toiminut, avasin vanhan auenneen liimaussauman ja liimasin uudelleen epoksilla. Ei tarttunut täydellisesti kun vanhat liimajäänteet jäivät saumaan, olisi pitänyt varmistaa ruuveilla tai puhdistaa puupinnalle liimaussauma. Jälkiviisaana silloin olisi pitänyt tehdä masto uusiksi.

Purjeet tulivat alas isopurje kannelle ja etupurje mereen. Reilu puoli tuntia selviteltiin purjeita ja vantteja. Lopulta saatiin purjeet ja vantit kannelle, ajettiin läheisen niemen taakse tuulensuojaan, istuttiin ja mietittiin miten jatketaan tästä eteenpäin. Mielessä oli kaikki vaihtoehdot mahdollisia, lopetetaan veneily, hankitaan uusi vene, tehdään uusi puumasto ja hankitaan purjeet. 

Lopulta päädyttiin uuteen alumiinimastoon ja uusiin purjeisiin, käytännössä koko riki meni uusiksi lukuunottamatta puomin kannatinta. Masto on noin puoli metriä pidempi kuin alkuperäinen ja hyvin on toiminut.

Kirjoitan tätä noin kolme vuotta tapahtuman jälkeen. Kai se on vaatinut itselle sulatella asiaa, miksi en tehdyt puumastoa, kaikki helat olisivat olleet vanhasta mastosta käytössä. 

Kolmen kesän purjehdusten kokemuksella olen ollut tyytyväinen uuteen mastoon ja uusiin purjeisiin. 



lauantai 29. lokakuuta 2016

Kaarien korjausta

Purin toiletin pesupöydän jotta saan tehtyä uuden tason, vanhassa on monta vesihanan reikää, samalla kunnostan pesupöydän kaapit.

Pesupöydän takaa löytyi pari katkennutta kaarta. Lisää katkenneita kaaria on vielä salongissa istuimen takana.

Toisen toiletin kaarista korjaan vinoliitoksella ja toisen viereen laitan ns. sisarkaaren.

 Vinoliitos

Kaaret liimauksessa


lauantai 24. syyskuuta 2016

Veneen nosto


Veneen nosto Salossa. Tuotiin vene Saloon edellisenä viikonloppuna ja nyt oli noston aika. Pakkasin auton täyteen köysiä ja patjoja joita oli vielä veneellä. Nostoautoa odotellessa purin toiletin pesupöydän kunnostusta ja tason vaihtoa varten. Hienoa että aikanaan asiat on kiinnitetty ruuveilla ei liimalla, helppo purkaa.

Nosto onnistui hyvin mutta pukin kanssa tuli pieni ongelma, vene piti laittaa noin 70 cm suunniteltua taaksemmaksi ja sen seurauksena pukin pitkittäispalkit taipuivat aika paljon. Tunkattiin venettä ylös kölin alta niin paljon että palkit jäivät suoraksi, (viimeinen kuva) Laitetaan pitkittäispalkkienkin alle lisää rautaa niin hyvä tulee. Kun pukki on vahvistettu vene siirtyy kiskoja pitkin maapohjaiseen säilytyshalliin.





torstai 28. heinäkuuta 2016

Toinen lomapurjehdus


Toinen lomapurjehdus suuntautui Saaristomeren pohjoisosaan, purjehdittiin, ajettiin moottorilla ja tavattiin ystäviä.

Högsora - Kasnäs - Sörda Benskär - Sandön - Tistronskär - Hamnholmen - Dalskär - Houtsala - Iniö - Kustavi/Parattula - Iniö - Stenskär - Iso Ristisaari - Seili - Kalvholmen - Hamnholmen - Förby.

















tiistai 12. heinäkuuta 2016

Saaristomeren kierros


Huntholmen - Rosala - Kasnäs - Örö - Vänö - Jurmo - Björkö - Förby 12 päivää saaristoon tutustumista.

Alla pari kuvaa matkalta, Vänössä veneilijöitä kalastusveneen hylyn vieressä ja toisessa kuvassa ollaan ankkurissa luonnonsatamassa Björkössä.



maanantai 4. heinäkuuta 2016

Saari Hiittisten vesillä

Haettiin käyttöoikeutta neljään saaritukikohtaan, saunalla, grillikatoksella, hyvällä laiturilla, kalastusoikeudella lähivesillä... kaksi Hiittisten vesillä ja kaksi lähempänä kotisatamaa, eli tehtiin hakemus Salon Pursiseuraan.