sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Ruuvien reikien tulppaus ja kansivanerien sahaus


Ruuvinreijät veneen kyljessä on "tulpattu". Vesilinjan alapuolella ruuvien päällä oli jotakin kovaa kittiä ja vesilonjan yläpuolella ruuvin kannat oli tulpattu puutapeilla, lukuunottamatta muutamaa jälkeenpäin laitettua valkoista kittitulppaa. Etsin hyvää kittiä vesilinjan allapuolelle ja löysinkin puuhun hyvin tarttuvan ja hiottavan kitin, Pora-Dixo K2-Plus. Työaika pakkelilla oli vain noin kolme minuuttia, sen takia pakkelia meni aika paljon roskiin, tuli siis tehtyä liian suuria annoksia. Pakkeli myös valui ruuvin reijistä ja vaati useamman kuttauksen. Lopuksi päädyin epoksikittiin. Paklasin myös vesilinjan yläpuolelta ruuvien reijät, koska kyljet maalataan. Pakkeli on hiukan kovempaa kuin puu ja hiomisen kanssa saa olla huolellinen, täytyy käyttää lautaa jotta puu ei pehmeämpänä kulu liikaa.

Viimeistelyhionta ennen kyllästystä alkaa kun sopiva inspiraatio sattuu kohdalle.

Täytyy vielä suunitella työjärjestys, teenkö kaikki puutyöt valmiiksi ja sitten loppuhionta ja kyllästyksen. Toisaalta ennen kansivanerien kiinnittämistä täytyisi veneen sisällä maalata ja maalausta ennen kyllästää pinssissä. Moottorin saa nostettua paikoilleen vasta pilssin maalaamisen jälkeen. Moottorin noston jälkeen saa vasta ruffin katon tehtyä tai moottori on helpoin nostaa ennen ruffin katon kiinnitystä. Kyllästyksen ja maalammisen välissä noin neljä viikkoa pellavaöljyn hapettumista. Vähän sekava esitys, työjärjestyssuunnitelma ei ole siis vielä itselle jäsentynyt.

Jotta pakkeli saa kovettua rauhassa sahailin kansivanerit ja kiinnitin heppiin jotta pääsee hiomaan/työstämään ruffin reunoja. Kansivanereista on tarkoitus poistaa vielä reunasta noin yksi senttimetrin suikale ja liimata siihen mahonkinen lista jotta kylkeen ei jää vanerin reunaa näkyviin. Kansivanerin päälle sitten yhdeksän millimetrin mahonkilista/lauta kannenreunoille ja keskilaudaksi ja tiikkirimat keskelle. Kannen reunaan vielä noin kuusi senttimetriä korkea varvaslista joka tulee kylkilautojen tasalle ja muotoon.



Tilasin "pohjamaalit" venee kylkeen, päädyin lyijymönjään, sitä oli aikaisemminkin käytetty. Samassa lähetyksessä tuli myös massat tiikkikannen liimaamiseen, tiikkirimat tulevat vapuksi. Tarvikehankintoja tulee tehtyä vähän etuajassa mutta ovat hankittuna kun niitä tarvitaan.

Luovuin itse sekoitetuista maaleista, koepalatkin maalikokeiluihin oli tehty. Työtä on nyt niin paljon ettei lisäaktivitetteja juuri nyt tarvitse.

Kesäksi, ennakkosuunnitelmasta poiketen on luvassa vapaata ja huilia, tehdään venettä jos muuten aika ei kulu ;)

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Hiomisurakka aluillaan


Viimeisen postauksen jälkeen on aikaa kulunut ja verstaalla touhuttu mutta mitään kovin näkyvää ei ole tullut valmiiksi.

Kaikki pohjatukit ovat kiinni, samoin kaaret. Rimoja on höylätty ja hiottu. Olisi kannattanut putsata rimoista liiat eopoksit pois ennen kovettumista. Höylällä ja hiomallakin lähtevät mutta on aika työlästä. Käsihöylälle epoksi on aika kovaa, terä tylsyy nopeasti. Päädyin erilaisten kokeilujen jälkeen pyöriviin hiomavälineisiin, epäkeskokoneeseen ja nopeudensäädöllä varustettuun "kiilloituskoneeseen" jossa karkea hiomapaperi.

Tästä jatketaan hiomista käsin laudalla. Tein aluksi kaksi lautaa noin 10 mm vanerista kaksimetrisen laudan ja alle metrisen laudan 6 mm vanerista. Tein vielä 4 mm vanerista taipuisan laudan vesilinjan alapuolella olevaan aika tiukkaan kaareen. Kaksimetrinen lauta on kahdenmiehen käytettävä, se on vähän liiankin pitkä, toimii varmaan hyvin loppuhionnassa kun hiotaan laudan putuussuuntaan.



torstai 17. maaliskuuta 2011

Pohjatukkien kiinnittämistä

Alkuviikosta sain viimeiset kaaret liimaukseen. Kepelle suuret kiitokset avusta kaarein liimauksessa, kaikkiaan 40 viallista kaarta. Liiman kuivuttua kaaret ruuveilla kiinni lukuunottamatta metallisten pohjatukkien aluetta.

Tänään asensin pohjatukkeja paikoilleen. Kahden viiemisen kanssa tuli vähän sydämentykystystä kun kiinnityspultit alkoivat pyöriä mutterien mukana. Samassa kohti oli metalliset kaaret syöpyneet jotka olin korjauttanut. Ensimmäiseksi tein johtopäätöksiä ruostuneista pulteista, koska eivät kestäneet. Päätin pyörittää pulteja jos saisin ne pois ja näkisin miten syöpyneitä ovat kun menivät poikki. Samalla jo suunnitelin mitä teen, puustakin jo suunnitelin pohjatukkien tekoa ja laminoimalla samalla tavalla kuin kaaretkin tein. Mieltä kaihersi olisiko kuitenkin puukölissä lahoa.

Lopulta yksi pultti lähti mutterin mukana nousemaan ylöspäin ja sain sen lopulta käteen. Yllätys oli suuri kun tuli vain kymenen sentin pätkä rustumatonta tavaraa jossa oli pieni kevennys ja kierre alapäässäkin ja siinä hamppua tai jotakin vastaavaa narua. Pultin reikä oli täysin ehjä ja kova, helpotti kovasti. Kokeilin muita pulteja mutterilla kierttää, nepä kiristyivätkin, ajattelin että olkoot siinä. Laitoin irtisaamani pultin takaisin epoksilla kiinni.

Sitten pohjatukkien kiinnittämiseen kaariin. Ongelmaksi muodostui kolmen millimerin paksuiseen rosteripohjatukkiin saada pultinreijät, vanhat reijät oli hitsattu umpeen. Reijät on tarkoitus porata ulkoapäin pohjalaudan ja kaaren läpi, pohjalaudoissa ovat vanhat reijät, joista noin 20 paikattu tulpalla, koska olivat väljät huonoimpien kaarien kohdalta. Ilmeisesti porakoneen kierrokset olivat liian suuret ja painatus liian pieni kun terät kuumenivat ja tylsyivät. Muutaman katkenneen ja tylsyneen terän jälkeen totesin tämän päivän työt tehdyksi. Tästä sitten jatketaan seuraavalla kerralla uusien poranterien kanssa. Reikiä täytyisi porta ainakin 50, siksi uusi porakone saattaa tulla hankintalistalle jos 500W:n vanha vihreä ei jaksa riittävän hitaasti terää pyörittää.

Listaa on liimattu lautojen rakoihin yli 100 metriä, höyläämistä ja hiomista vielä "vähän" jäljellä.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Rimojen liimaus

Veneen oikealle puolelle kaksi rimaa liimattu, ensin laitoin jyrsittyyn rakoon saostamatonta epoksia pienellä pensselillä ja sitten saostettua epoksia rimaan reilusti ja rima kiinni jyrsittyyn rakoon pienillä vaneripaloilla ja ruveilla liiman kuivumista odottamaan. Sahasin listat hiukan kiilaviksi, jotta liima jäisi hyvin listan ja laudan väliin, tämä siis arvailua. Levitin kerralla liiman useampaan listaan mutta parempi olisi levittää liima yhteen listaan kerralla ja heti lista kiinni. Vaikka tein epoksista hyvin jäykkää liima tahtoo valua listasta tai tarttua liiman levitysalustaan. Toisaalta lista täytyisi saada kerralla kiinni, minulla muutama lista valui urasta pois ja kun niitä sinne uudelle työnteilin aina liima väheni liststa. Viimeisillä listoilla liimaus varmaakin jo sujuu. Loput listat tein hiukan väljemmäksi enkä sahannut kiilamaisiksi.

Liimaus sotkuista puuhaa yksin tehtynä, täytyisi olla ne Konsta Pylkkäsen välikädet, jotta saisi pideltyä listaa laitettua vaneripalan ja ruuvata kiinni, yritin vielä varjella uutta porakonetta sotkemasta epoksiin.

Tässä lopputulos, ylimääräinen puu listasta höylättynä ja vähän hiottuna, viimeistelyhionta tietenkin vielä tehdään.

Veneen vasemmalla puolella liimattu viisi listaa.

Miksi rimoitus, eikä lautojen turvotusta vesillelaskun yhteydessä, tässä muutama asia perusteluksi.

Olen upottanut venee kahdesti vuotavien saumojen takia ja kolmatta kertaa voitaisiin varmaankin sanoa jo tyhmyydeksi, mainosta mukaillen.

Tässä veneessä moottori on todella alhaalla pilssissä ja se pitäisi irroittaja nostaa ylemmäksi turvotuksen ajaksi. Aikamoinen homma sekin joka kevät tehtynä.

Korjasin kaaret nyt aika peruusteellisesti ja uskon niiden kestävän lautojen tupoamisen vaikka välissä on lista 2/3 laudan paksuudesta.


tiistai 1. maaliskuuta 2011

Lautojen kiinnitys ja rimoituksen valmistelua

Olen pyrkinyt pitämään useamman työn yhtä aikaa teon alla, jotta voisin tehokkaasti käyttää ajan jonka veneellä puuhastelen. Vaikka kaarien teko ja kiinnitys on vielä vähän kesken, aloin jo lautoja kiinnittämään ja rimoitusta valmistelemaan. Taitaa kaarissa vielä ainakin pari päivää menneä jos riittääkään ja yksin niiden teko ja kiinnitys olisi hankalaa ja vaikeaa.
Lautojen sovitus ja kiinnitys ei ollutkaan niin hankalaa kuin kuvittelin. Ensin laudan pituusmitta kohdalleen ja sitten reunoista höylällä ylimääräinen pois. Lautojen vääntäminen muotoonsa onnistui aika hyvin, yksi lauta meni vähän liikaa "rupelille" mutta lämmittämällä ja vääntämällä liika "rupeli" lähti helposti pois. Kaksi pisintä lautaa on tällä kohti venettä "rupelilla", kovera ja taivutettu pituussunnassakin.

Veneen kaikki laudat on tehtaalla jatkettu vinoliitoksia mutta omat taidot huomioiden päädyin laittamaan lautojen päihin tukipalat ja laudat niihin kiinni. Yksi lauta jäi vielä kiinnittämättä koska puristimet saavat olla paikoillaan liiman kuivumisen ajan, oli hyvää aikaa aloittaa lautojen rakojen listoituksen valmistelu toisella puolella venettä.

Laitoin kapean listan ruuveilla ohjuriksi ja sitten vain jyrsin pyörimään, iltaan mennessä veneen toinen puoli oli jyrsitty. Kymmenen rakoa päätin rimoittaa ensimmäiseltä puolelta venettä. Pisimmät yli kymmenen metriää pitkiä ja lyhimmät alle viisi metriä. Neljän millimetrin ura näyttää todella isolta niin kuin kuvasta näkyy. Ajoin kakki urat koko laudan pituudelta vaikka osanmatkaa lautojen saumat olivat kiinni. Vesilinjan yläpuolella oli muutama halkeama laudassa, ei siis rakoa lautojen saumassa, jotka jyrsin auki vain halkeaman pituudelta. Toivottavasti rimojen liimaus onnistuu yhtä sutjakkaasti kuin urien jyrsintä. Ensin täytyy vielä sahata melkein satametriä liimattavaa rimaa.

perjantai 18. helmikuuta 2011

Lautojen höyrystystä


Kaaret alkavat olla paikoillaan, vielä puuttuu moottorin alta pari pientä pätkää. Täytyy odotella pakkasten lauhtumista jotta verstaalle saadaan lämpöä liimaukseen. Tänään oli ulkona aamula -34 astetta ja verstaalla sisällä +5 astetta, suhteellinen kosteus verstaalla oli 65.

Yhteensä 32 kaarta laitettu, 10 kokonaan uusittu ja loput kaaret entisen katkenneen kaaren viereen uusi kaari. Laitoin nekin pitkinä vaikka lyhempikin pätkä katkoksen kohdalle olisi riittänyt. Kaarien laittoa helpotti todella paljon kun veneen kansi on vielä tekemättä ja on ollut hyvää talkooapua. Yksin kaarien laitto olisi kertaluokkaa haastavampaa. Nytkin työvaatteet piti uusia kun entiset pysyivät nurkassa pystyssä epoksikyllästyksen johdosta. Nyt jo naurattaa, syvimmässä pilssissä epoksisen kaarinipun kanssa taistellessa, just kun sai paikoilleen kenkä jäi jotenkin jumiin ja täytyi ottaa uusiksi ja seuraavaksi kun kaikkin oli kohdallaan kaarinippu pongahti tuen alta ja ... nyt ne ovat paikoillaan vaikka yksi kaari jäikin noin puolisenttimetriä vinoon ja ruuvinreijät just pahasti kaaren laidassa.

Tässä veneessä kaaret on kiinnitetty alapäästä vain kylkilautoihin, kölipuun ja kaaren välissä on noin kahden senttimetrin väli, yksinkertaista verrattuna kaarien loveamiseen kölipuuhun.

Tänään oli vuorossa korjauspalalautojen höyryttäminen ja taivuttaminen "rupelille" niinkuin kuvista näkyy. Olisi täytynyt saada vähän koveraksikin mutta se ei oikein tahdo onnistua niinkuin jo etukäteen arvelinkin. Noin viiden millimetrin koveruus täytyy tehdä höylällä ja hiomalla.

Höyrytystä en ole aikaisemmin itse tehnyt, ammattiveistäjän tekemänä sekin näyttää niin helpolta ja helppoahan se onkin kun vain malttaa odottaa riittävästi laudan lämpiamistä ja on paikka missä esitaivutuksen voi tehdä. Lautojen sovittaminen paikoilleen saattaa olla vikeampi juttu.

Rosteriset pohjatukit vein Duffan pajalle korjattavaksi ja ensitset niittien reijät hitsataan umpeen ja muutama "viiksi" korjataan. Uudet reijät tehdään veneen ulkopuolelta poraamalla ja kiinnitys syvimmässä pilssissä pulteilla ja vähän ylempänä niiteillä, kun niittaus tilan takia alkaa onnistua. Neliskanttisille niiteille täytyy vielä veneen sisäpuolelta porata isompi reikä metalliseen "pohjatukkiin" ja poraaminenkaan ei syvimmässä pilssissä onnistu muuten kuin jonkinmoisen kulmavaihteen kanssa. Alkuperäiset niitit olivat pyöreitä joita vähän ihmettelin.

Metallisten pohjatukkien kiinnitysmutterit olivat syöpyneitä ja uusittava, näytti 12 millisiltä mutta kierre ei käynyt, ei sopinut puolen tuumaan UNC kierteiseen eli olivat puolentuuman Whitworth (BSW) kierteiset mutterit ja niiden saaminen oli aika vaikeaa. Lopultä löytyi täältä http://stainlessautomotivefastenings.co.uk/ ja vaikka varastossa oli vai ruostumatonta (A2) tavaraa toimittivat pyynnöstä haponkestävänä (316/A4). Todella hyvää palvelua.

Ruuvitavaraa olen tilannut Seppälän venetarvikkeen lisäksi täältä http://www.handwerkerschrauben.de/

perjantai 7. tammikuuta 2011

Maalin raaputusta

Noin neljän viikon joululoma veneenkunnostuksesta on pidetty ja tänään olimme Kepen kanssa kaaria kiinnittämässä, neljä kaarta oli liimauksessa kahteen mennessä. Kaaripuristimeen saatiin lisäominaisuuksia niinkuin alla olevasta kuvasta näkyy. Työ sujui niin hyvin että päätettiin vielä maaliakin raaputtaa ennen kotiin lähtöä, hyvälytä näyttää.