lauantai 13. heinäkuuta 2013

Ei mennyt niin kuin strömssössä

Vene on ollut vesillä noin kuukauden ja pientä puuhaa on riittänyt, enimmäkseen pilssipumpun seurantaa. Alussa vuoto oli yllättävän suurta, jostakin edestä kölipuun vierestä. Kun kahdessa viikossa vuoto ei loppunut otettiin purut käyttöön, niitä laitettiin veteen suunnilleen vuotokohdan kohdalle, heti vuoto väheni ja loppui sitten kokonaan.

Kun lähdin purjeita kokeilemaan moottori ei lähtenyt käyntiin, solenoidi napsahti mutta startti ei jaksanut pyörittää konetta. Latasin vuorokauden akkua, ei auttanut, sitten toinen akku vuorokaudeksi lataukseen, siitäkään ei ollut apua, ilmeisesti vika on strattimoottorissa. Starttimoottorin pois ottaminen onkin suurempi urakka koska starttia ei saa pois ellei nosta moottoria. 

Eilen valmistelin moottorin noston hankkimalla ketjutaljan ja rakentamalla nostopukin, tänään moottori ylös. Vähän helpotti työtä kun ei tarvinnut vaihteensiirtovaijeria eikä vesiletkuja irrottaa eikä akseliakaan....

Nyt odotellaan maanantaita jos jostakin saisi uuden startin tai entisen kuntoon...

Moottorin jyrinä tyhjäkäynnillä taisi selvitä starttia irrottaessa, pienellä tyhjäkäynnillä moottorin kannattimen kulma ilmeisesti otti kiinni veneen rungossa olevaan metalliseen moottorin kannattimeen starttimoottorin alla, hioin siitä vähän rautaa pois, toivotaan että auttaa "tyhjäkäyntijyrinään". Huh huh, kaikki asiat on tehty kahteen tai kolmeen kertaan...toivottavasti lopputulos on sitten joskus hyvä. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti