maanantai 18. heinäkuuta 2011

Mahonkipalojen liimausta

Liimasin tänään mahongin jäännöspaloista istuinkaukalon etukulmien levikkeet, takakulmien vahvikkeet ja vinssinpohjat, lopuksi istuskelin tovin keskeneräisessä istuinkaukalossa.





lauantai 16. heinäkuuta 2011

Istuinkaukalo alkaa hahmottua

Seppälän venetarvikkeelta haetut ja 60 cm leveiksi kavennetut ja höylätyt mahonkilaudat sovitin istuinkaukaloon. Tein ensin istuinkaukalon kummallekkin sivulle sahausmallin 4mm vanerista ja sitten mahonkilautojen sahaus mallin mukaan ja sovitus paikoilleen. Oli melkein päivän työ.

Istuinkaukalon takalaidan pystyyn asento on vähän ihmetyttänyt, uusikin tuli pienen harkinnan jälkeen alkuperäisen mallin mukaan. Istuinkaukalon reunat madaltuvat vienä aika paljon.

Istuinpenkkien levyt on liimattu ja esihiottu 22 mm:n höylätyistä mahonkilaudoista ja ovat seuraavaksi sovitusvuorossa.

Ruffin seinästä poistin vielä pienen palan.




keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Hiontapäivä

Tänään oli hiontapäivä. Hain Kepen aamusta 7.30, aikainen aamu lomalaisille. Hiottiin vene neljään kertaan ensin kahden metrin hiontalaudalla 45 asteen kulmissa lautoihin nähden kolmesti ja sitten vielä Kepen kädet kesti hioa hiertäen vesilinjan yläpuolen ja minä hioin vesilinjan alapuolelta minkä jaksoin, noin kahden metrin työalueilla ja noin metrin siirtymillä. Tarkkaan laskien siis hiontakertoja viisi. Hiomapaperin karkeus oli numero 80.

Kahden metrin hiontalauta oli hyvä hiomiseen, toinen meistä oli lattialla ja toinen tellingillä. Laudan pituus oli sopiva vaikka vain osa hiontapaperista oli käytössä venee kaarevuude takia. Käännettiin välillä lautaa jotta koko hiontpaperi saatiin käytettyä. Toiselle sivulle venettä laitettiin uusi paperi jotta hiontatulos olisi samanlainen.

Siirrettävä asennusteline on aivan verraton apuväline, toinen telineistä on nyt kulkusiltana ja lautavarastona, siinäkin tehtävässä vertaansa vailla, helppo siirtää tarvittaessa sivuun. A-tikkaat on kiinni telineessä narulla.

Tässä vielä kuva laipiosta, on niin hieno tunne kun veneen hahmo alkaa olla näkyvissä.


Mahtavaa tehdä asioita yhdessä, tämänkin päivän töitä olisin yksin tehnyt ainakin kolme päivää. Topi kävi tarkistamassa eilisen liimauksen ja hyväksi todettiin.

"Joskus elämä hymyilee enemmän ja joskus vähemmän ;)"

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Istuinkaukalon tekoa

Tänään vuorossa oli istuinakukalon teko, itse kaukalo on lasikuitua ja hyvin paikoillaan, kaikki muu puuttuu. Ensin paikoilleen laipiot ja niiden tukirakenteet. Onneksi melkein kaikki puretut osat löytyivät, voi sovittaa ja selvittää minkalainen rakenne on alkujaan ollut. Löytyipä vielä uudet valmiiksi sapelimahonkivanerista sahatut laipiotkin. Ne on nyt paikoilleen sovitettu ja odottavat lopullista kiinnitystä.

Mielenkiintoista huomata miten kehitys kehittyy, tämä on viimeisiä lautaveneitä Storebrolla, istuinkaukalo, peräsin, luukun talli ym pientä on jo tehty lasikuidusta. seuraavamalli oli sitten jo kokonaan lasikuituinen, ja siihen loppui lautaveneiden teko.


Tänään oli verstaalla kunnon meininki kun tehtiin töitä kahden hengen voimin. Topi tuli mestariksi puutöihin, höylättiin ja liimattiin jo loppusyksystä haettuja mahonkeja istuinkaukalon istuimiin, ensin kokeeksi yksi istuin. Istuinten "selkänojiin" täytyy hakea Seppälän venetarvikkeelta noin 50 cm leveää valmiiksi höylättyä mahonkilautaa. Niiden sovittamisessa ja paikoilleen taivuttamisessa on taas "lisäkädet tarpeen.

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Kansivanerien sovitusta

Veneenkunnostuspuuhissa taas pitkästä aikaa, jatkoin kansivanerien sovittamista ruffiin. Työ etenee nopeasti, sovituksen jälkeen kaikki vanerit täytyy ottaa pois ja maalata sisäpuolelta ja käsitellä kaikki reunat epoksilla, sitten vasta lopullinen kiinnitys. Ennen kiinnitystä täytyy vielä moottori asentaa paikoilleen ja sitä ennen kyllästää pilssi ja maalata. Onneksi ei ole tiukkaa aikataulua. Erityisen miellyttäväksi verstaalla olemisen tekee sen lämpötila, 19 astetta kun verstaan ulkopuolella oli taas 29 astetta. Suhteellinen kosteus verstaalla on pysynyt aika tasaisesti 70:ssä, talvella kosteus noin 60 joskus hieman alle, ihan hyviä lukemia.

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Veneenkunnostuksessa hiljaista

Aikaa ei ole jäänyt veneenkunnostukselle työltä, kotitöiltä ja purjehdukselta.
Eilen kävin järjestelemässä tavaroita ja valmistelemassa kesälomaksi tekemistä, mukava puuhastella kun ulkona oli lähes 30 astetta lämmintä ja verstaalla 19 astetta.

Tässä pari otosta viikonlopulta. Kaksi venettä on on liikaa, toisaalta toista ei raskisi hävittää enenkuin toinen on purjehdukunnossa ja kun purjehtii, veneenkunnostus ei etene.